Yleisöltä

Vesa-Matti Loiri – tv-ajan kestotähti

Kuolleista ei puhuta pahaa, de mortuis nihil nisi bene, mutta elämäntyötä saa arvioida. Vesa-Matti Loirin ja Jari Tervon kirjasampo roiski ylen määrin spermaa. Kellistelykuvaus myi. Tervo valitteli paheksuvia ”moralistisia” nutturapäitä. Ei kadu mitään. Joskus ritarit puolustivat kaksintaisteluilla naisten kunniaa. Nykyään kunnia ja ihanteet vedetään lokaan.

Itse kannatan eroottisten riemujen pitämistä vain omina muistoina, enkä julkisina ”trofeen” esittelyinä kaadoista. Tervon teksti on hyvää, mutta 700 sivua puuduttaa karkottaen lukijoita. Ikävystyin. Mitä jää jäljelle Loirin töistä vain asiallisesti tarkastellen?

Loirin lapsirooli 1962 elokuvassa ”Pojat” on poikkeuksellisen herkkä ja hieno suoritus. Se on yhä hänen paras työnsä.

Aikuisena hän oli keskitason näyttelijä. Vahva ääni ei ilmennä sisäistettyjä vivahteita, vaan näyttely on ulkokohtaista ja psyykkisesti kankeaa. Holmbergin Seitsemän veljeksen Tuomaana hän oli aivan väärässä paikassa. Vaikkapa James Stewartin tai Henry Fondan kaltaiset roolisuoritukset olivat hänelle mahdottomia. Ulvovat myllärit ja vastaavat olivat hänen genrensä. Pohjantähden ja Tuntemattoman kaikki roolit olivat hänelle liian vaativia ehkä Siirilää lukuun ottamatta.

Tutuksi mies tuli tv:n Jatkoaika -ohjelmassa. Siellä hänet esiteltiin kaatuilun suomenmestarina. Yleisölle tarjottiin päistikkaa kaatuminen rappuja alas. Siinä kaikki. Sitä voi pitää yleisön nöyryyttämisenä.

Jatkossa hän esiintyi Speden ohjelmissa ja filmeissä 30 vuotta. Laulajana tämä julkisuus palveli hänen esiintymisiään. Ehkä juuri laulajana hän oli lopulta omimmillaan.

Tv:ssä hän esitti hupaisia sketsihahmoja: Auvo, Tyyne ja Nasse-setä. Kaikki ovat rajusti överiksi vedettyjä ja melskaamalla esitettyinä vajoavat lasten tasolle. Jean-Pierre Kusela putoaa yhden u-kirjaimen takia puberteettihuumorin puolelle aina toimivien pieruvitsien rinnalle. Eikö Suomessa kerta kaikkiaan osata tehdä muuta huumoria?

Leino-laulut ovat hienoja, mutta suurin kunnia menee tietysti Eino Leinolle. Pateettisuus ja ylisentimentaalisuus ilmenevät aina samoina tuskan parkaisuina. Nappisuoritus on ”Näin sydämeeni joulun teen” juuri hänen laulamanaan. Piirroselokuvien taustaäänenä hän ylti kansainväliseen huippusuoritukseen.

Uuno Turhapurona reiluna, avoimena ja turhamaisuudesta täysin vapaana Vesku ilmensi jotain syvästi suomalaista. Ei se sattumalta puhuttele.

Ikuisesti hyväntuulinen, masentumaton, aloitteellinen ja energinen ”johtaja” Turhapuro antaa piut paut sovinnaisuuksille ilmentäen täydellistä vapautta. Ei ihme, että hahmo puree naisiinkin, mutta mikä on tyylilajin nimi? Se on esittämistä, mutta ei näyttelemistä. Hahmo puree vain suomalaisiin.

En kommentoi yksityiselämää. Valtio pelasti hänet suunnattomista veroveloista erityisjärjestelyillä. Se riittää valtion osanotoksi. Pelkästään korot olivat mahdottomia maksaa. Rästit syntyivät vain holtittomuudesta. Valtiolliset hautajaiset vaatisivat muita ansioita.

Kuolema huomioitiin heti monella ohjelmalla ja useilla filmeillä.

Oma mielipiteeni: Asiallinen uutisointi poismenosta oli paikallaan. Ansiokas, kaikkina kesinä esitettävä 19 filmiä käsittävä Uuno Turhapuro-sarja vaalikoon hänen muistoaan.

Matti Hurme

Vaasa

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje