Vesistöjen tilaa huonontaa ennen kaikkea vesistöihin valuva fosfori, joka aiheuttaa rehevöitymistä ja sinilevähaittoja. Kaikelle kasvavalle kuten puut, vilja, hedelmät, kasvikset yms., on fosfori elintärkeä ravinne.
Viljan, vihannesten ja hedelmien mukana syödään niiden kasvun aikaan saanut fosfori, joka poistuu elimistöstä virtsan ja ulosteen mukana. Kaupunkien viemärivesien fosforipitoisuus on siksi korkea ja sitä alennetaan ennen luontoon päästämistä annostelemalla veteen ferrisulfaattia, jonka sisältämä rauta sitoo fosforia ja saa sen vajoamaan laskeutusaltaiden pohjalle liejumaiseksi lietteeksi.
Viemärivesien sisältämästä fosforista saadaan puhdistuslaitoksilla poistettua tällä menetelmällä noin 97 prosenttia.
Ennen kaupunkilaistumista, kun valtaosa ihmisistä asui vielä maaseudulla, ei nykyisen kaltaisia vesistöjen sinilevä- tai rehevöitymisongelmia ollut. Ihmisten ja kotieläinten ravintonsa mukana nauttima fosfori palautettiin ulosteiden ja virtsan muodossa takaisin luontoon eli juuri sinne mistä se oli tullutkin, pelloille ja muille viljelyksille. Tämä oli ravinteiden luonnon mukaista kierrätystä.
Koska valtaosa ihmisistä asuu nykyään kaupungeissa, ei luonnon mukainen fosforin kierrätys enää toimi.
Täysin vaille huomiota on jäänyt, mitä jätevesistä poistetulle fosforille tapahtuu sen jälkeen kun se on kerätty puhdistamojen lietealtaisiin. Lietteestä tehdään kompostoimalla multaa joka myydään viherrakentamiseen, esimerkiksi moottori- ja muidenkin teiden soraluiskien verhoukseksi. Multa on hyvin fosforipitoista ja siksi ruoho kasvaa siinä nopeasti ja muodostaa juurineen soraluiskille ikään kuin vesikaton.
Tienrakennuksen yksi tärkeimmistä asioista on tierungon pitäminen kuivana. Sade- ja sulamisvedet on johdettava mahdollisimman nopeasti pois tiealueelta, ettei vesi jäätyessään aiheuta routavaurioita.
Luiskien ruoho tuskin kykenee kasvaessaan käyttämään hyväkseen kaikkea lietemullan sisältämää fosforia, vaan osa siitä valuu tienvarsiojien kautta puroihin ja edelleen alapuolisiin vesistöihin. Nämä purot virtaavat usein peltojen ja maatalousalueiden läpi. Kun tällaisten purojen loppupäässä tehdään vedestä fosforimittauksia, on johtopäätös yleensä se että maataloudesta tuli taas suuret fosforipäästöt.
Jätevedestä kiinni saatua fosforia ”kierrätetään” tieluiskien kautta vesistöihin ja maataloutta väitetään virheellisesti näidenkin päästöjen aiheuttajaksi. Avainasia vesistöjen tilan parantamisessa on ymmärtää, mistä kuormitukset tulevat. Maatalous ei yksin kelpaa syntipukiksi.
Tapio Salminen
tie- ja vesirakennusinsinööri
Helsinki