Yleisöltä

Vieläkin Suomesta, Natosta, Venäjästä ja turvatakuista

Jaa artikkeli

I-P:ssakin keskustellaan Natosta (mm. 6.12., 10.12., 12.12., 16.12.) – ja hyvä niin. Kirjoittelussa on kuitenkin oltu mielestäni osin sekä irti todellisuudesta että riitauduttu vähän itsensäkin kanssa. Eikä niin saa olla näin suurissa kysymyksissä.

I-P rummuttaa vähän väliä pääkirjoituksissa Naton autuaaksitekevyyttä ja lähes samanmieliset, kuten Gräsbeck, säestävät: kerrankin selkeästi sanottu – kannatetaan! Ja toisinajattelijat leimataan lähinnä yya-ajan suomettumisen liturgeiksi.

Todellisuudentajua osoittavaa on sen tajuaminen, että suurvaltaa koskevassa sotilaallisessa kriisissä, ja kaikessa, sen johtajalle/johtajille merkitsee vain oman maan etu, eivätkä mitkään poliittiset linjaukset ja sopimukset merkitse mitään. Vähiten kiinnostaa toisen maan puolesta itsensä likoon laittaminen.

Ukrainan ja Venäjän kriisi on tästä tuorein esimerkki. NL:n hajottua Ukraina luovutti 1994, USA:n, Venäjän ja Britannian johtajien turvatakuita vastaan, NL:n ajan ydinaseensa Venäjälle. Takaajat takasivat Ukrainan itsenäisyyden, rajojen muuttumattomuuden ja etteivät koskaan käytä aseitaan sitä vastaan, muuten kuin YK:n päätöksellä. Venäjän miehitettyä Krimin, alettua aggressiot Ukrainan muillakin rajoilla, ja presidentti Poroshenkon vedottua turvatakuisiin, takaajat levittelivät käsiään…

Nato-keskustelusta on koko ajan puuttunut sen huomioimien, etteivät Nato-”turvatakuut” eroa edellisestä. Täytyy myös muistaa, että Naton armeijoita ovat jäsenvaltioiden sotavoimat, samoin kuin on EU:nkin sotilaallinen voima yhtä kuin sen jäsenvaltioiden armeijat. Ja kun EU:n päätökset yleensä ovat ”kymmenien kokousten takana, joissa kaikilla on veto-oikeus” (Gräsbeck), niin jäsenvaltioiden yksimielisen päätöksen takana on Naton viidennen artiklan jäsenvaltion sotilaallinen auttaminenkin. Jäsenvaltioiden armeijat ovat maissaan ja USA:n sotavoima pääosin Atlantin takana. Eikä yksimielisestä halusta ja tahdosta auttaa ole käytännössä Ukrainan turvatakuita kummempaa taetta.

Venäjän päätökset taas ovat Putinin peukalon alla, kuten myös hänen sotakoneistonsa ja sen käyttö omalta maaperältä, mistä ns. salamasota-operointi on joka hetki mahdollista. Eikä tämä ole vain minun ajatteluani, vastaavaa peräänkuulutusta Nato-hurmokseen löytyy myös maan korkeimman sotilasasiantuntemuksen, kenraalienkin piiristä, sisältäen senkin, että Venäjän etu- ja turvallisuusintressit ovat yhä yya-aikaiset – ja täysin vailla yya-suomettuneisuutta ja ’Kremlin silmälaseja’. Venäjä edellyttää Suomelta yhä, ettei sen aluetta hyödynnetä sitä vastaan. Nato ja viidennen artiklan käyttö tekisivät kriisissä Suomesta sotatantereen.

Nato / laiton isäntämaaintoilu eivät ole turvallisuus-, vaan uhkatekijä. Paras turvatakuumme on yhä poliittinen ja sotilaallinen suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella oleminen ja että todistetaan kaikille uskottava halumme ja kykymme, valvoa ja puolustaa aluettamme niin, ettei kukaan käytä sitä ketään vastaan.

Pentti Heiska

Ylistaro

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje