Yleisöltä

Viime aikojen tapahtumia eduskunnasta

Kim Berg (sd.)
Kim Berg (sd.)

Uusi eduskuntakausi alkoi vajaa kaksi kuukautta sitten. Hallitusneuvotteluiden ovi ei tällä kertaa auennut sosialidemokraateille, vaan kokoomus valitsi jatkaa eteenpäin perussuomalaisten, RKP:n ja kristillisdemokraattien kanssa.

Vaikka yleinen huomio on tällä hetkellä pitkälti keskittynyt Säätytalon tapahtumiin, pidetään eduskunnassa täysistuntoja ja valiokuntia esimerkiksi EU-asioiden käsittelyä varten. Vilkkaampi kausi kuitenkin alkaa, kun maahan saadaan taas poliittinen hallitus, joka alkaa toteuttaa hallitusohjelmaansa.

Tämän viikon tiistaina eduskunnan täysistunnossa käytiin lähetekeskustelu Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2022 toimintakertomuksesta. Vuosi oli merkityksellinen, sillä Pohjoismaiden neuvoston perustamisesta tuli kuluneeksi 70 vuotta. Puheenjohtajamaana sai kunnian toimia juhlavuonna Suomi.

Suomen puheenjohtajuuskauden alkumetreillä Venäjä hyökkäsi aggressiivisesti Ukrainaan, joka johti turvallisuus- ja puolustuspoliittisten aiheiden käsittelyyn myös Pohjoismaiden neuvostossa.

Aihealueet ovat jo aiemmin olleet keskustelun kohteena, mutta niiden painoarvo on kasvanut muuttuneen turvallisuustilanteen takia.

Venäjän hyökkäyssodan ohella koronapandemia on osoittanut, että Pohjoismaiden on viisasta vahvistaa maittemme yhteisiä siviilivalmiuksia ja yhteistä puolustuskykyä. Lisäksi Suomen ja toivottavasti pian koittavan Ruotsin jäsenyyden myötä kaikki Pohjoismaat tulevat olemaan Natossa mukana. Tämän ansiosta liittokunnan pohjoinen ulottuvuus vahvistuu ja puolustusyhteistyön tukemiseen saadaan lisäsyvyyttä myös muilla foorumeilla.

Pohjoismaiseen yhteistyöhön liittyvät kiinteästi myös rajaesteet ja tavoite niiden poistamisesta. Rajaesteet vaikuttavat usein arkisissa tilanteissa, kun toisesta Pohjoismaasta siirrytään toiseen esimerkiksi opiskelemaan, yrittämään tai tekemään töitä. Jo syntyneiden rajaesteiden tunnistamisen ja ratkomisen lisäksi on keskeistä pyrkiä ennaltaehkäisyyn, jotta uusilta esteiltä voitaisiin välttyä.

Rajaesteitä voi poliittisten ja lainsäädännöllisten ratkaisujen lisäksi syntyä ihmisten mieliin. Myös nämä niin kutsutut henkiset rajaesteet pitäisi huomioida ja niihin vaikuttaa, jotta Pohjoismaat voisivat näyttäytyä enemmän mahdollisuuksina myös tavallisessa arjessa.

Vauhtia on riittänyt toisaallakin, sillä Suomi voitti, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009, eurooppalaisten parlamenttien välisen jalkapalloturnauksen. Tänä vuonna turnaus pelattiin Itävallassa ja sain jälleen olla tolppien välissä vartioimassa Suomen maalia.

Kuningaslaji jalkapallon lisäksi turnaus on hieno mahdollisuus tavata muiden maiden parlamentaarikkoja ja rakentaa yhteispeliä yli puoluerajojen myös oman joukkueen kesken.

Pian koittava kesä antaa onneksi tilaisuuden tavata ihmisiä ulkoilmassa myös muilla viheriöillä. Toivon, että kesä tuo tullessaan kaikille mahdollisuuden rentoutumiseen ja kauniisiin päiviin.

Kim Berg

SDP:n kansanedustaja Vaasasta

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje