Yleisöltä

Yhä Sahanlammen risteyksestä

Jaa artikkeli

Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin. Kyse ei ole siis dementiasta, vaan sitä, että kohtaan kyseisen ongelman ajellessani ja joudun päivittäin asiaa ihmettelemään. Tarkoitan Vapaudentien ja Kivistöntien risteyksen liikennevalojärjestelyä. Siinähän on normaalista poikkeava menettely, kun vastakkaisiin suuntiin ajaville ei näytetä samanaikaisesti vihreää.

Kaikkiin poikkeusmenettelyihin siirryttäessä tulisi ratkaisun edut ja haitat punnita tarkoin ja huolehtia siitä, että saavutettu hyöty on aiheutuvaa haittaa suurempi. Näin tässä tapauksessa ei ole mielestäni tehty. Kaupungin taholta olen ratkaisun perusteluksi saanut: kääntyminen on helpompaa, mikä pitää tietysti paikkansa. Haittapuoli siinä on tietysti Kivistön suunnasta tuleville tarpeeton seisoskelu. Se voi pahimmillaan kestää lähes minuutin, minkä jälkeen Huhtalasta tuleville aletaan näyttää punaista ja ”odotteluvuoro” siirtyy sinne. Näin liikenteen sujuminen häiriintyy, mikä on taajama-alueella merkittävä haitta. Lisäksi turhalla seisoskelulla on myös tyhjäkäynnin aiheuttama ympäristövaikutus, minkä luulisi kiinnostavan ainakin vihreitä arvoja edustavia päättäjiä.

Kääntymisestä, jonka helpottamisella ratkaisua siis perustellaan, voi todeta seuraavaa. 1) Niitä risteyksessä muuhun liikenteeseen nähden on hyvin vähän, kolmea vasemmalle pyrkivää enempää ei juuri koskaan. 2) Kääntyminen on luonnollisesti mahdollista, jos vastakkaisesta suunnasta tulevien jonossa on riittävä tyhjä väli. 3) Kääntyminen on mahdollista, jos vastakkaisesta suunnasta tuleva kääntyy kulkusuunnassaan oikealle, koska molemmille on oma kaista. Niille, jotka näidenkään jälkeen eivät ole päässeet kääntymään, tai osanneet tai uskaltaneet kääntyä, ratkaisu on nuolivihreä (siis vain vihreä). Sitä voidaan näyttää molempiin suuntiin samanaikaisesti ja edellä mainituista syistä muutama sekunti riittää. Sehän tarjoaa varmuudella vapaan etenemisen, kun samansuuntainen kevytliikennekin on silloin estetty. Kyseinen menettelyhän on jo esimerkiksi Törnävän koulun valoristeyksessä Kärjen suunnasta tuleville.

Koska tämä kuuluu joukkoon ”liian helppoa tai hyvää ollakseen totta”, olisi mukava kuulla perustelut sille, miksi näin ei tehdä. On vaikea uskoa, että vasemmalle kääntymisen helpottamisella olisi niin suuri painoarvo, etteivät haittapuolen vaikutukset pysty vaakakuppia niiden puoleen kääntämään.

Markku Hankanen

Seinäjoki

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje