Yleisöltä

Yhdenvertaiset sote-palvelut taattava uusilla hyvinvointialueilla

Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueilla päätetään syksyn aikana ensi vuoden sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen tasosta. Asiakasmaksuista päätettäessä tulee huolehtia yhdenvertaisesta oikeudesta terveyteen ja palveluihin. Julkisten palveluiden kohtuuhintaisuus ja laaja saatavuus ovat tärkeitä terveyden yhdenvertaisuuden edistämisessä.

Tutkimusten mukaan korkeat asiakasmaksut ovat jo nyt haitanneet hoidon saantia. THL:n Finsote-kyselyn mukaan Pohjanmaan hyvinvointialueella yli viides ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella joka viides kertoi asiakasmaksujen haitanneen hoidon saantia.

Lisäksi pienituloiset ovat tällä hetkellä entistä ahtaammalla energian hintojen räjähdysmäisen nousun ja korkean inflaation takia. Pienillä tuloilla arjessa voi olla vaikea löytää säästökohteita. Korkeat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut pahentavat entisestään monen taloudellista ahdinkoa.

Sote-asiakasmaksujen ulosotto onkin lisääntynyt Suomessa voimakkaasti 2010-luvulta alkaen. Vuonna 2011 vireille tuli alle 250 000 asiakasmaksun ulosottoa. Vuonna 2020 ulosottojen määrä oli jo yli 660 000. Vaikka viime vuoden heinäkuussa astui voimaan asiakasmaksulain uudistus, oli vuoden 2022 alkupuolella enemmän asiakasmaksujen ulosottoja kuin vastaavana aikana 2021 ennen lakiuudistusta. Ulosotto voi johtaa velkaantumiseen ja luottotietojen menettämiseen.

Valtion tuleekin huomioida paremmin hyvinvointialueiden resurssitarpeet. Hyvinvointialueiden tilanne on vaikea pandemian aiheuttaman hoitovelan, henkilöstöpulan, palkkaharmonisaation ja viiden vuoden palkkaohjelman toimeenpanon aiheuttamassa paineessa. Erityisesti perusterveydenhuollon rahoitus on Suomessa jäänyt jälkeen pohjoismaisesta tasosta. Samalla palveluntarve on lisääntynyt väestön ikääntyessä.

Vaikka uusien hyvinvointialueiden kustannukset ovat nousussa, on päättäjien tärkeää varmistaa kohtuuhintaisten palvelujen saatavuus. Päättäjien tulisi pyrkiä alentamaan asiakasmaksuja ja lisätä maksuttomien palvelujen määrää. Myös perimättä jättämistä tulisi tehostaa, jotta kaikista heikoimmassa asemassa olevien ahdinko helpottaisi.

Mariko Sato

taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien asiantuntija

Amnesty International Suomen osasto

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje