Yleisöltä

Yle-vero pois, ohjelmat maksukortille

Jaa artikkeli

Hämmästyin, kun luin että Ylen toimitusjohtajalle maksettiin ”tulospalkkiota” normaalipalkan lisäksi 40 500 euroa (v. 2020). Toimitusjohtajan palkka oli tuolloin luontaisetuineen 321 000 euroa/v.

Tulospalkkio mukaan laskettuna hänen tulonsa olivat noin 361 000 euroa/ v. mikä tekee noin 30 000 euroa/kk, paljon enemmän kuin siis kansanedustajan kuukausiansio. Ihmettelenkin, millä perusteella tuo 40 500 euron ”tulospalkkio” maksetaan, kun Yle saa tulonsa keräämällä automaattisesti veron kansalaisiltaan.

Ylen hallituksen puheenjohtajan mukaan palkkio on ”kohtuullinen”. Mielestäni se on kaikkea muuta kuin kohtuullinen. Moni duunari tienaa peruspalkkaakin vain puolet tuosta bonuksesta, joka maksettiin, sanoisinko ”tyhjästä”.

Yle-vero on myös siinä mielessä epäoikeudenmukainen, että tunnen ihmisiä, joilla ei ole televisiota lainkaan eivätkä katso edes Yle Areenaa netistä. Näin siis he maksavat vaikka eivät palvelua käytä.

Muutenkin Ylen toimintaa voisi tarkastella ”suurennuslasilla”. Uutisointi on ollut aika yksipuolista viimeisen parin vuoden aikana. Uutiset ovat käsitelleet pääasiassa pandemiaa ja ilmastonmuutosta. Näin siis Yle on ollut osaltaan luomassa eräänlaista hysteriaa ja pelkoa ihmisten mieliin. Vähempikin riittäisi.

Ehdotukseni on: Laitetaan Ylen ohjelmat maksukortille, niin saavat he katsoa, jotka haluavat.

Ari Lehtimäki

Ilmajoki

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje