Reosta kaikki alkoi: autoharrastaja Niilo Säntillä on nyt työn alla 122-vuotias harvinaisuus – hän on varma, että yhdestä autosta saksalaiset ovat väärässä

Yksi harrastuksen tähtihetkistä sattui Vaasan kaupungin 400-vuotisjuhliin, joissa kyydittävänä oli Ruotsin kuningaspari. ”Silvia huusi Kaarle Kustaan perään, että hei, tule takaisin kiittämään kuljettajaa.”

. Kari Pitkänen

Tällaisesta ”miesluolasta” moni voi vain haaveilla: Mouhijärven vanha villatehdas Sastamalassa on kuin luotu vanhojen autojen korjaus- ja entisöintipajaksi. Tilaa löytyy niin autoille, niiden osille ja alustoille kuin työkaluille, sorveille ja erilaisille tarvikkeille.

Niilo Säntti , 82, löysi villatehtaan kiinteistön eläkevuosiensa harraste- ja asuinpaikaksi, kun hammaslääkärin työt Vaasassa päättyivät.

Sotien jälkeen rakennettuun tehdashalliin mahtuvat vaivattomasti Säntin toistakymmentä harrasteautoa ja niiden aihiota. Hän itse asuu vaimoineen viereisessä huvilassa, jonka Bertel Strömmer suunnitteli tehtaanjohtajalle vuonna 1948.

Hallissa on käytössä joka nurkka. Säntillä on työn alla monta autoprojektia, jotka edistyvät pikku hiljaa kukin vuorollaan. Ikävuodet eivät ole tekemisiä hidastaneet.

– Iästä ja kokemuksesta on sellainen hyöty, että ratkaisut erilaisiin ongelmiin tuntuvat löytyvän koko ajan helpommin, hän sanoo.

. Reo osiksi ja käyntiin Kurikassa, Juha Miedon naapurissa syntynyt Niilo Säntti aloitti autoharrastuksensa aivan nollista.

Hän ei tiennyt autoista mitään, kun ystävä Erkki Pihlaja houkutteli hänet ostamaan kanssaan puoliksi Reo Wolverinen vuosimallia 1928. Elettiin 1960-luvun loppua.

Moottori purettiin pelkäksi lohkoksi, ja osat heiteltiin huolettomasti petroolisankoihin. Kun Säntti epäili, pitäisikö jotakin merkitä ylöskin, kaveri vain totesi, että ”tämä on suorakuutonen ja helppo koota uudelleen”.

– Pian Erkki sai yllättäen opettajan paikan Heinolasta, ja auto jäi minulle.

. Säntti etsiytyi ammattikoulun autonasentajalinjalle, kyseli neuvoja ja luki kaikki autotekniikkaa käsittelevät kirjat, jotka sai käsiinsä. Kului useampi vuosi ennen kuin hän edes uskalsi koettaa puhaltaa Reoon uutta henkeä.

– Se oli mahtava hetki! Auto kävi, ja minä olin sen tehnyt.

– Kirjasin muistikirjaani, että Reo kävi 20 minuuttia. Sitten siltä loppui happi, mutta itse taisin saada häkää ja minusta tuli tällainen. Vanhat autot tulivat kerralla elämään.

. Vaasa sai oman klubin Reo oli vielä koekilvissä, kun Säntti käänsi sen keulan Alavudelta kohti Vaasaa. Hän oli saanut hammaslääkärin paikan, ja pian hänestä tuli myös Ajan Hammas -ketjun osakas. Autoharrastus seurasi mukana.

Tammikuun 15. päivänä 1975 Vaasan ravintola Pirrassa kokoontui joukko vanhoista kulkupeleistä innostuneita harrastajia. Säntin laittamat ilmoitukset Pohjalaisessa ja Vasabladetissa olivat tavoittaneet kymmeniä kiinnostuneita, joilla kaikilla oli yhteinen päämäärä: oma harrastajakerho.

Kokouksessa perustettiin Vaasan Veteraaniautoseura, johon liittyi heti 50 jäsentä.

Seuraavat kymmenen vuotta Säntti toimi seuran puheenjohtajana ja johti sen jälkeen seuran museotoimikuntaa.

Museolle löytyi pian omat tilat. Nykyisin Vaasan Auto- ja moottorimuseo toimii Myllykadulla. Se valittiin oman alansa Vuoden museoksi vuonna 2021.

. Kolmannella käyntiin Säntin tähtihetki sattui vuodelle 2006, jolloin Vaasan kaupunki täytti 400 vuotta.

Vieraana oli Ruotsin kuningaspari, Kaarle XIV Kustaa ja kuningatar Silvia . Säntti sai kunnian kyyditä heitä kerhon omistamalla vuoden 1909-mallisella Reo Runabout -automobiililla.

. – Torin yleisö seurasi hiiren hiljaa, kun Reoa yritettiin käynnistää kammella. Toisella yrityksellä kuningas jo kurkisteli kärsimättömänä, lähteekö auto liikkeelle vai ei, Säntti muistelee.

Lähtihän se vihdoin kolmannella yrityksellä, ja kuninkaalliset saivat historiallisen kyydin kaupungintalolle. Perillä Kaarle Kustaa hyppäsi rivakasti pois kyydistä, mutta pian kävi komento palata:

– Silvia huusi kuninkaan takaisin kiittämään kuljettajaa kädestä pitäen. Myöhemmin kuningas kiitti puheessaan, kuinka heidät oli tuotu Reolla, ja vieläpä perille saakka.

. A-Fordilla Brightoniin Useimmat Niilo Säntin omistamista autoista ovat Vaasan Reon kanssa samaa ikäluokkaa eli peräisin aivan viime vuosisadan alusta.

. Yksi kokoelman helmistä on kotoisin Tottesundin kartanosta, jossa se samalla oli Maksamaan ensimmäinen auto. Nykyisin Maksamaa on osa Vöyrin kuntaa. Upeasti entisöity kokomusta Ford A Touring on vuodelta 1922.

– Jokaisesta autosta on tallella tarkat faktat ja tarina, ei pelkää mutu-tietoa.

Säntin monista Ford-autoista eniten maailmaa on nähnyt A Tonneau -mallinen automobiili vuodelta 1904.

Säntti on ostanut auton Nummelasta ja osallistunut sillä kolme kertaa historiallisten autojen Lontoo–Brighton-ajoihin. Ensimmäinen kerta oli vuonna 2002, jolloin hän oli myös ensimmäinen suomalainen osanottaja kuuluisassa tapahtumassa.

. Työn alla Panhard Parhaillaan Säntti kunnostaa kokoelmansa vanhinta autoa, jonka romukuntoinen aihio löytyi huutokaupasta Englannista.

Ranskalainen Clement Panhard on vuodelta 1901 eli ajalta, jolloin autojen rakenne muistutti yhä lähinnä moottoroituja hevoskärryjä.

. Hän muistelee hymyhuulin tapaamistaan saksalaisen autoharrastajan ja -keräilijän Heinrich Rösslerin kanssa. Rösslerillä on arvostettu kolmikerroksinen yksityinen automuseo ja kalustoa aina 1800-luvun lopulta lähtien.

– Totesin hänelle, että täytyy olla hiukan hullu, kun on tällainen harrastus.

– Aivan oikein, mutta kun meitä on täällä koolla 50 samanlaista, tunnen oloni aivan normaaliksi, isäntä vastasi.

. Kekseliäät valumuotit Hammaslääkärin ammatista ja käsityötaidoista on ollut yllättävän paljon apua myös vanhojen autojen kanssa touhutessa.

Säntti esimerkiksi piirsi käsin pahville Ford A Tonneaun puuttuvat rapakaaret Tanskasta löytyneen malliauton perusteella.

Korin takaa kadonneen astinlaudan hän kopioi ruotsalaisesta autosta hammaslääkärin käyttämän pastan avulla. Pastan kovettuessa osan ympärille syntyi astinlaudan muotti, jonka mukaan Oskarin Kellovalu valmisti alkuperäistä vastaavan metalliosan Vaasassa.

– Pastan avulla on tehty vuosien varrella varmaan kymmeniä vastaavia osia, Säntti paljastaa ja muistuttaa isänsä antamasta opetuksesta:

– Hän sanoi aina, että kahta ei saa sanoa: en viitsi tai en osaa tehdä jotakin asiaa, vaikka pitäisi.

. Vuoden 1904 Wanderer jakaa mielipiteitä Niilo Säntti on kerännyt tietoa ”Vaeltajasta” neljännesvuosisadan ajan ja on varma, että saksalaiset ovat väärässä: vanhin säilynyt prototyyppi on hänellä eikä tehtaan kokoelmissa Saksassa.

Säntti sai 1990-luvun lopulla käsiinsä autonromun, joka nyt uhkaa laittaa uusiksi yhden saksalaisen automerkin varhaishistorian.

Säntti on nimittäin varma siitä, että hänen täyteen loistoon korjaamansa kirkkaankeltainen automobiili on Wanderer-kevytauton prototyyppi vuodelta 1904. Wanderer on yksi nykyisen Audin ”emomerkeistä”.

. Wandererin historiaa Saksassa vaaliva Dresdner pitää vanhimpana säilyneenä ”Vaeltajana” sen omista kokoelmista löytyvää prototyyppiä. Juuri tuon auton väitetään olevan vuodelta 1904.

Niilo Säntti on 25 vuoden ajan tutkinut merkin historiaa kirjallisuus- ja muista lähteistä Saksan valtionarkistoa myöten. Hän pitää museon tulkintaa vääränä ja sen omistamaa autoa vasta vuoden 1906-mallisena.

– Melkein aina kaikki vanhimmat prototyypit ovat jääneet autotehtaiden omiin museoihin. Wandererilla on tapahtunut tässä erehdys, ja se nyt ottaa Saksassa pattiin.

. Mutkien kautta Suomeen Säntti pääsi autonsa jäljille espoolaisen Pentti Kaistan kautta. Wandererin alusta, moottori, akseli ja hallintalaitteet löytyivät perheen varastosta, mutta korista ei ollut enää juuri palaakaan jäljellä.

Perimätiedon mukaan kyse oli juuri Wandererista. Sen oli hankkinut myyjän isoisä Hugo Kaista joskus 1910-luvulla.

Autoa ei koskaan rekisteröity, vaan sitä käytettiin tavarakuljetuksissa nykyisen Espoon alueella, jonne Kaista rakensi taloa. Kun taloon hankittiin T-Ford, Wanderer muutettiin puutarhatraktoriksi.

. Säntti epäilee, että Wanderer on kulkeutunut kauas Suomeen jonkun tehtaan teknikon tai insinöörin matkassa. Hugo Kaista oli saksankielinen, ja ilmeisesti työtehtävissä liikkuessaan hän löysi auton, jonka myyjä ilmoitti olevan Wanderer.

Auton alustalle on tehtaalla ilmeisesti sovitettu kahta eri moottorivaihtoehtoa. Kumpaakaan niistä ei saatu toimimaan kunnolla, joten projekti pysäytettiin ja epäonnisesta autosta hankkiuduttiin eroon.

Moni piirre auton tekniikassa sitoo sen juuri Wanderereihin. Esimerkiksi käynnistysveivi on samanlainen kuin polkimen varsi Wanderer-polkupyörissä. 1900-luvun alussa tehdas valmisti kumpiakin kulkuvälineitä.

Moottorin rakenne vastaa niin ikään tehtaan silloisia moottorimalleja.

. Korimallia museosta Kaikki kotimaisetkaan vanhojen autojen harrastajat eivät ole vakuuttuneita Säntin auton alkuperästä. Vaihtoehdoksi on tarjottu alastarolaisen tehtailija Frans Heikkilän autoa, jonka tämä rakensi itselleen joskus 1910-luvun alussa.

Tietoa ei kuitenkaan löydy siitä, miten Heikkilän auto olisi joskus päätynyt Kaistan suvun haltuun tai miksi se tekniikaltaan muistuttaa niin paljon juuri Wandereria.

Niilo Sänttiä koti- ja ulkomaiset epäilijät eivät hetkauta. Hän museokatsastanut autonsa vuonna 2019. Entisöinnissä ja rakentamisessa auttoi kymmenkunta kokenutta autonrakentajaa, puuseppää ja mekaanikkoa.

Osista 71 prosenttia on hyväksytty alkuperäisiksi. Kaksipaikkaisen avokorin Säntti piirsi itse myyjäperheen muistikuvien ja historiatietojen perusteella. Vahvistusta hän haki Mulhousen automuseosta Ranskasta.

– Puhdas keltainen oli yleinen vanhojen autojen perusväri. Alustan vihreä löytyi akseleista ja rungosta, hän kertoo.

Kirjaudu sisään

Reosta kaikki alkoi: autoharrastaja Niilo Säntillä on nyt työn alla 122-vuotias harvinaisuus – hän on varma, että yhdestä autosta saksalaiset ovat väärässä

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje